Sinä olet tärkeä.
Tukena matkallasi.

Tuomas
On tärkeää löytää itselleen sopiva terapeutti. Tutkimus osoittaa, että terapian vaikuttavuus syntyy juuri tästä asiakkaan ja terapeutin suhteesta. Tapani työskennellä on joustava, asiakkaan tarpeista lähtevä ja voimavarainen. Aloitamme aina maksuttomalla tutustumiskäynnillä, jonka jälkeen päätämme yhdessä terapian käynnistämisestä. Tapaamistilani on Helsingissä, Vallilassa. Tapaamiset ovat arkena klo 16-19.30.

Terapeuttina minulla on välineistöä, jotka auttavat Sinua eteenpäin. Voimme hyödyntää asiasta ja tilanteesta riippuen kognitiivista lyhytterapiaa, kliinistä hypnoterapiaa, sietämättömien muistojen työstämistä (Flash-tekniikka), korva-akupunktiota, kuvallista työskentelyä. Vanhemmuuden kysymyksiä voimme tutkailla useamman menetelmän kautta. Toimintani perustuu vakauttavaan ajatteluun, jossa kehon ja mielen yhteys korustuu. Olen kouluttautunut ja harjaantunut minätilojen sekä traumojen ymmärtämiseen ja kuunteluun. Kaikkiin menetelmiin olen saanut koulutuksen terveydenhuollon ammattihenkilöiltä.

Asiakkaani ovat pääsääntöisesti aikuisia. Kuvataidetyöskentelyyn otan asiakkaiksi myös lapsia.

Opiskelen psykoanalyyttiseksi ja psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi sekä kuvataidepsykoterapeutiksi Itä-Suomen yliopistossa. Pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri (käytännöllinen teologia, ei pappi), hallintotieteiden maisteri ja lähihoitaja.

My working language is also English.


Mitä terapia on?
Jokainen ihminen tarvitsee tukea elämänsä kriiseihin ja suvantovaiheisiin. Terapiassa käymme tarkastelemaan elämääsi tässä ja nyt, matkaasi tähän asti ja tästä eteenpäin. Minun tehtävänäni on luoda työskentelylle turvalliset, vakauttavat puitteet. Terapia voi olla vaativaa, siksi terapeuttina kuljen tätä matkaa kanssasi. Tapaamme lähtökohtaisesti viikoittain toistuvana samana ajankohtana. Teen sekä lyhyitä että pitkiä terapioita. Etätapaamiset ovat tilanteen niin vaatiessa mahdollisia.

Psykoanalyyttinen ja kuvataidetyöskentely

Psykoanalyyttisessa ja kuvataidetyöskentelyssä tarkastelemme, millaiset yllykkeet ja tekijät vaikuttavat tunteisiisi, ajatuksiisi ja toimintaasi. Erityistä merkitystä annamme tiedostamattoman kohtaamiselle ja lapsuuden näkymiselle tässä hetkessä. Työskentelemme 1-2 kertaa viikossa, 1-2 vuotta.

Vanhemmuusohjaus

Vanhemmuusohjauksessa autan vanhempaa löytymään omat voimavaransa, vanhemmuuden iloa ja keinoja toimia lapsen kanssa. Käytän tutkimusnäyttöön perustuvia vanhemmuuden tuen menetelmiä: ICDP – Kannustava vuorovaikutus -ohjelma, Ihmeelliset vuodet, Alarm Distress Baby Scale, Teaching recovery techniques (TRT). Tapaamisia on noin 5-15.

Kognitiivinen lyhytterapia

Kognitiivisessa lyhytterapiassa pureudumme ongelmiin, jotka luovat Sinulle kärsimystä ja rajoittavat kasvuasi täyteen potentiaaliisi. Hyödynnämme tunnelukkotyöskentelyä, vakauttavia harjoituksia ja dialektisen käyttäytymisterapian ketjuanalyysiä. Tapaamisia on tyypillisesti 5-20. Olen saanut kognitiivisen lyhytterapian koulutuksen Integrum-instituutissa.

Flash-tekniikka

Flash-tekniikka (FT) on tutkimusnäyttöön perustuva menetelmä, jolla voidaan vähentää traumaattisten muistojen tuottamaa tuskaa ja tunkeilevuutta. Asiakkaalle tällaisten muistojen käsittely voidaan tehdä muutamalla hoitokerralla. Olen saanut koulutuksen menetelmän käyttöön sen kehittäjältä Ph.D., psykoterapeutti Philip Manfieldiltä.

Kliininen hypnoterapia

Hypnoosia voi kuvailla syvänä rentoutuneisuuden tilana. Hypnoosi on halutessasi mukana terapian yhtenä menetelmänä. Hypnoosi on tukena muun muassa vahvistamaan turvallisuuden tunnettasi ja käsittelemään esimerkiksi pelkotiloja ja ahdistusta. Hypnoterapiaa olen opiskellut Tieteellinen hypnoosi ry:ssä.

Korva-akupunktio (NADA)

Asiakkaan tarpeen mukaan teen korva-akupunktiota, johon olen kouluttautunut NADA Suomi ry:ssä. NADA on standardisoitu viiden korva-akupunktiopisteen menetelmä, jota hyödynnetään muun muassa ahdistus- ja uniongelmien hoitamisessa. Yhdistän korva-akupunktiota hypnoosihoitoihin ja puheterapiaan.

Hinta
Tapaamisen hinta on 50 e/45 min (opiskelijat -50 %). Tutustusmiskäynti on maksuton. Laskutus tapahtuu kuukausittain. Saat laskun sähköpostiisi.
YHTEYDENOTTO
Ole yhteydessä, jotta sovimme tapaamisen. Yksityisyytesi on kaikissa tilanteissa ensisijaisen tärkeää, joten minuun voit olla yhteydessä soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin numerooni 044 749 8629 tai lähettämällä viestiä Turvapostilla alla olevasta painikkeesta.




Tukena matkallasi.
Tuomas Terapeutti, Y-tunnus 3450113-7